Keitä me olemme? Soupsterin Cateringin tarina.

Keitä me olemme? Soupsterin Cateringin tarina.

Cateringia Helsingissä yli 20 vuotta

Soupster Cateringin tarina lähti liikkeelle Kim Heiniön vuonna 1997 perustamasta Soup -ravintolasta, jota Henri Alén kuvailee näin: ” Kansainvälisiä tuulia haistaneiden kokkien vaikutus näkyi: keittiössä syntyi cross-kitcheniä, jossa oli sielua, raivoa ja sanomaa. — Soup jätti jälkeensä tärkeimmän viestin. Jos ihmiset ravintolassa rakastavat sitä, mitä tekevät, ei rajoja ole.” Kyseistä henkeä ei haluttu jättää ainoastaan kuluttajien iloksi, joten yritysmaailman muuttuessa seikkailunhaluisemmaksi ja cateringpyyntöjen kasvaessa perustettiin Soupster Catering. Olemme osa Soupster Family –konsernia, joka koostuu 25 erilaisesta ravintolasta, juhlatiloista ja –palveluista, cateringista sekä työskentelytiloista.

Soupster Catering on perustanut ideologiansa alusta asti laadulle. Ruoat tehdään kokkiemme toimesta käsin omassa keittiössämme, joka on vuosien varrella siirtynyt Vallilan kautta Arabianrannasta Pasilaan. Toimitamme cateringpalveluita myös Espooseen ja Vantaalle Helsingin lisäksi, myös muun pääkaupunkiseudun catering onnistuu erikseen sovittaessa. Menuja päivitetään sesonkien ja raaka-aineiden mukaisesti useamman kerran vuodessa ja keittiömme suunnittelee mielellään räätälöityjä kokonaisuuksia erityisiin tapahtumiin.

Yksi toimintamme kulmakivistä onkin cateringmenujen suunnittelu tilaisuuskohtaisesti asiakkaiden toiveiden mukaan. Pidämme kyseisestä prosessista tiukasti kiinni, jotta saisimme nostettua asiakkaidemme arjen kohtaamiset ja juhlahetket palveluidemme avulla seuraavalle tasolle.

Juhlatiloja pääkaupunkiseudulla

Cateringin lisäksi meiltä löytyy useita juhlatiloja ja kokoustiloja pääkaupunkiseudulta, joita vuokraamme yrityksille ja yksityishenkilöille. Tarjoamme tiloihin ns. avaimet käteen –paketteja eli hoidamme kaiken ruoasta juomiin ja ohjelmasta siivoukseen sekä henkilökuntaan. Osalla asiakkaistamme on tila valmiina, jolloin hoidamme cateringin kyseisiin tiloihin.

Pystymme cateringin osalta käyttämään Soupster Family -konsernimme kokonaisvaltaisia palveluita hyödyksi auttamalla asiakkaita löytämään juuri heille sopivan persoonallisen tilan ravintoloidemme ja juhlatilojen kirjosta. Catering on yksi palapelin osa Familyn kokonaisuudessa ja haluamme varmistaa, että tilaisuuteen kuin tilaisuuteen kuuluu tärkeänä elementtinä herkullinen ja laadukas ruoka.

Yllämainittujen lisäksi tuottajamme tarjoavat pienimuotoista tapahtumasuunnittelua. He voivat järjestää ja antaa ideoita ohjelmaan, esiintyjiin ja teemoihin sekä pitää huolta näiden käytännön järjestelyistä. Haluaisitko juhliisi kylpyammeen täynnä samppanjaa, hula hula–bändin, jääveistoksen tai laaman esiintymään? Onnistuu!

Olemme päässeet kuluneen 20 vuoden aikana järjestämään yli 10 000 tapahtumaa tuhansien ihmisten gaaloista 20 hengen perhejuhliin, joten keltanokkia emme ole, vaikka meininkiämme voisi kuvailla nuorekkaaksi. Esimerkkejä tapahtumistamme löydät Referenssit-sivulta sekä Instagramista @soupster.com ja Facebookista Soupster Creative Catering.

Jatkuva kehitys – Fun – Välittäminen

Yrityksemme arvot ovat jatkuva kehitys, fun ja välittäminen. Pyrimme joka päivä tekemään yhden asian vähän paremmin kuin eilen ja uskomme koko sydämestämme siihen, että kun pitää jalat maassa ja pään pilvissä pienistä puroista muodostuu väistämättä virta. Toivomme pystyvämme levittämään modernin hedonismin sanomaa ja tartuttamaan intohimon erinomaiseen ruokaan ympärillemme. Ruusunpunaiset lasit jäävät arjen tohinassa helposti kotiin ja työn merkitys unohtuu, mutta pidetään mielessä, että voimme tuoda pienilläkin teoilla Helsinkiin iloa ja hymyjä, jotka olisivat muutoin saattaneet jäädä jumiin suupieliin.

Miten voimme tehdä tapahtumastasi kauniimman?