SOUPSTER FAMILY

Arvot

Soupsterin perusarvot kehitettiin työntekijöiden toimesta jo 2000-luvun alussa yhteisessä workshopissa – ja ne näkyvät edelleen jokaisessa hymyssä, palvelussa ja annoksessa.

Soupsterin perusarvot ovat fun, välittäminen ja jatkuva kehitys.

Palkitsemme kuukausittain työntekijän, joka on omalla olemuksellaan ja työllään elänyt näitä arvoja todeksi – kollegoiden suosituksesta, 500 € bonuksella. Miksi? Koska hyvä fiilis ja huikea työ ansaitsevat tulla nähdyksi.

01. FUN

Me uskomme siihen, että työ voi olla hauskaa – ja sen pitääkin olla. Kun tiimissä nauretaan, asiakkaatkin viihtyvät. Tunnelma ei ole sivuseikka vaan osa elämystä. Pidetään hauskaa työkavereiden ja asiakkaiden kanssa ja välitetään hyvää fiilistä työpaikalla.

02. VÄLITTÄMINEN

Me välitämme ihmisistä – ja se näkyy. Meistä jokainen kantaa vastuuta työstään, työkaveristaan ja asiakkaasta. Pidämme huolta – toisistamme ja siitä, mitä yhdessä rakennamme.

03. JATKUVA KEHITYS

Hyvä ei ole koskaan valmista. Me emme jää paikoilleen, vaan kehitämme toimintaamme ja itseämme joka päivä, emmekä jää junnaamaan paikoillemme. Pienet parannukset tekevät ison eron – ja me haluamme olla tänään parempia kuin eilen.

CODE OF CONDUCT

Syrjinnästä vapaa työpaikka

Jokaisella yksilöllä on yhtäläiset ihmisoikeudet ja oikeus turvalliseen työympäristöön. Soupster Family on työnantaja, jonka alaisuudessa ketään ei syrjitä sukupuolen, kansalaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen, ihonvärin tai muiden tekijöiden vuoksi. Odotamme työntekijöidemme allekirjoittavan nämä yhteiset käyttäytymissäännöt ja toimivan arvojemme mukaisesti.

Mikä on asiatonta käytöstä ja miksi syrjintään puuttuminen ruohonjuuritasolla on tärkeää?

Asenteet ja vakavat teot eivät synny tyhjiössä, vaan kasautuvat pikkuhiljaa lievemmän syrjinnän hiljaisella hyväksynnällä. Epäasiallista käytöstä työpaikalla ovat esimerkiksi rasistiset vitsit, tytöttely, fyysisen koskemattomuuden rikkominen, yksityiselämän kuten seksuaalisen suuntautumisen tai parisuhdestatuksen utelu, kiusaaminen, nimittely, asiaton ehdottelu ja painostaminen. Syrjinnän verhoaminen vitsiksi ei ole ok, eikä asiatonta käytöstä voi kuitata vetoamalla läppään.

Syrjinnän seuraamukset

  • Puhuttelu
  • Varoitus
  • Työsuhteen päättäminen

Kerro tapahtuneesta esihenkilöllesi/yritysjohdolle ja/tai ilmoita tapahtuneesta anonyymin Whistleblowing-palautekanavan kautta!

Whistle­blowing – mitä, miksi & miten?

Whistleblowing-kanava on anonyymi ja luottamuksellinen ilmoitusväylä Soupsterin sidosryhmille (esimerkiksi työntekijä, yhteistyökumppani tai asiakas), jotka ovat havainneet mahdollisia väärinkäytöksiä tai arvojen vastaista toimintaa ja haluavat tuoda tämän yritysjohdon tietoon. 

Jokaisesta ilmoituksesta aloitetaan puolueeton tutkinta ja tapaukset käydään läpi tarkasti. Ilmoitukset voivat koskea esimerkiksi mahdollista laitonta toimintaa tai tapauksia, jotka rikkovat selkeästi Soupster Familyn code of conductia. Esimerkiksi tavanomaiset reklamaatiot tai asiakaspalaute eivät kuulu whistleblowing-toiminnan vakavien väärinkäytösten piiriin, ne otamme mieluusti vastaan muiden kanavien kautta. 

Whistleblowing-toiminnassa ilmoittajan anonymiteetin suojelu on ensiarvoisen tärkeää, jotta mahdolliset negatiiviset seuraamukset eivät toimi esteenä ilmoitusten tekemiselle. Soupster Family kannustaa kaikkia sidosryhmiinsä kuuluvia tekemään ilmoituksen matalalla kynnyksellä, jos väärinkäytöksiä tulee ilmi. Tämä auttaa meitä toimimaan vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Arvomme (Fun, Jatkuva kehitys & Välittäminen) ja Soupsterin Code of Conduct ohjaavat päivittäistä työtä ja työntekijämme ovat sitoutuneet voimassaolevien lakien lisäksi noudattamaan myös niitä.

First Whistle

Soupsterilla on käytössä First Whistle-palvelu anonymiteetin takaamiseksi. Ulkopuolinen, sertifioitu palvelu takaa sen, että ilmoituksia voi jättää täysin anonyymisti, eikä järjestelmässä ole väärinkäytösten riskin vaaraa. Palveluun on tunnukset ainoastaan muutamalla määrätyllä henkilöllä, jotka käsittelevät jokaisen ilmoituksen protokollan mukaisesti ja viipymättä. 

Ilmoitukset jätetään anonyymisti, mutta järjestelmässä on myös halutessaan mahdollista jättää yhteystietonsa. Järjestelmä luo ilmoittajalle anonyymin tunnuksen ja avaimen, joiden avulla hän pystyy halutessaan palaamaan ilmoitukseen ja keskustelemaan käsittelijöiden kanssa luottamuksellisesti ja nimettömästi. Salattu alusta ohjaa läpi ilmoitusprosessin. Tärkeää on kertoa mahdollisimman yksityiskohtaisesti mitä on tapahtunut, lisätietoja voi myös lisätä liitteiden tai kuvien muodossa.

Whistleblowing-kanavan kautta voi tehdä ilmoituksia kaikista Soupster Family –konserniin kuuluvista yksiköistä ja yhtiöistä.